Lehmä on lempeä ja älykäs eläin. Jos lehmälle sallittaisiin sen luonteen mukainen elämä, se laiduntaisi päivät pitkät pienessä sukulaislaumassa ja hoivaisi vasikkaansa useita kuukausia – seuraavan vasikan syntymään saakka. Laumassa lehmät hoitaisivat aktiivisesti toisiaan, sillä fyysinen kosketus on niille tärkeää.
Lehmät muodostavat tiiviitä ystävyyssuhteita – niillä on yleensä paras ystävä, eli yksi lauman jäsen jonka kanssa ne mieluiten viettävät aikaansa, märehtivät yhdessä ja hoitavat toinen toisiaan. Nauta on leikkisä ja erityisesti pienet vasikat rakastavat leikkejä ja tarvitsevat paljon sosiaalisia kontakteja.
Ilmastonmuutoksen myötä esillä on usein vain nautakarjan metaanipäästöt, mutta laiduntava lehmä myös hoivaa ympäröivää luontoa. Sen lanta on hyvää lannoitetta ja oikein toteutettuna laidunnus antaa tilaa monenlaisille perinnebiotoopeille. Laidunnettu nurmi myös sitoo hiiltä tehokkaasti – eläimen nyhtämä nurmi kasvattaa pidemmät ja paremmin hiiltä sitovat juuret kuin niitetty.
Meidän kotimainen suomenkarjamme, itäsuomalainen eli kyyttö, länsisuomalainen ja erityisesti pohjoissuomalainen lapinlehmä ovat nykyään vähentyneet ja jopa uhanalaisia. Suomenkarja on erityisesti sopeutunut kotimaan oloihin ja se pärjää hyvin myös metsälaitumella, se on sitkeä ja omapäinen – sisukas niin kuin suomalaisen kuuluukin.
Suomenkarjan maidontuotos on pienempi kuin pidemmälle jalostettujen kansainvälisten rotujen, ja siksi sen käyttö on vähentynyt voimakkaasti.
Nautojen hyvinvoinnin suurimpia ongelmia maito- ja lihatuotannossa ovat valtavat laumakoot, liikunnan ja laidunnuksen vähäisyys sekä emojen ja vasikoiden erottaminen varhaisessa vaiheessa. Viime mainittu liittyy erityisesti maidontuotantoon.
Jos lihan- ja maidonkulutusta vähennettäisiin ilmastonmuutoksen hidastamiseksi, voisi kotimaisten pienkarjojen ja pidempien laidunnusaikojen mahdollistaminen tulla kannattavaksi ja sitä kautta myös naudoille voitaisiin tarjota entistä paremmat ja luontaisemmat elinolosuhteet.
Kuva: Saariston lapinlehmiä, Jukka Tobiasson