Eläinvihreät ry
Politiikkaa eläinten hyväksi
Eläinvihreät ry
Politiikkaa eläinten hyväksi
Teollinen eläintuotanto, turkistarhaus, pitkät eläinkuljetukset, pentutehtailu, eläinkokeet, tietyt metsästys- ja kalastuskäytännöt, metsien kesähakkuut, merten muoviroskat. Mitä yhteistä näillä asioilla on?
Kaikki nämä aiheuttavat eläimille kärsimystä, joka ahdistaa myös ihmisiä. Ja kaikkiin näihin voimme vaikuttaa poliittisilla päätöksillä.
Eläinten hyvinvoinnista ja oikeuksista puhuminen ei riitä. Tarvitaan tekoja, joilla konkreettisesti parannetaan eläinten asemaa ja arvostusta yhteiskunnassamme. Eläinvihreät ry on perustettu tätä tehtävää varten.
Haluamme nostaa eläimet ja niiden tarpeet vakavasti otettavaksi osaksi poliittista päätöksentekoa. Edistämme määrätietoisesti eläimille parempia lakeja ja käytäntöjä, koulutus- ja tiedepolitiikkaa, hyvinvointitutkimusta ja tehokkaampaa eläinsuojelua. Myös ihmisten parhaaksi.
Tule mukaan! Jäseneksi> Toimintaan> Vaaleihin!> Tue!>
Tiedotteet
Eläinvihreät ry:n hallitus vuonna 2023
Eläinvihreät ry:n syyskokouksessa 12.12.2022 päätettiin yhdistyksen puheenjohtajasta, hallituksesta sekä toimintasuunnitelmasta ja talousarviosta vuodelle 2023. Hallituksen järjestäytymiskokouksessa 5.1.2023 päätettiin luottamustehtävien jaosta hallituksen jäsenten...
Kutsu kevätkokoukseen 21.05.2022
KUTSU JÄSENILLE yhdistyksen kevätkokoukseen lauantaina 21.05. 2022 klo 18.00 Eläinvihreät ry:n kevätkokous pidetään Vihreiden puoluekokouksen yhteydessä Joensuussa. Kokoukseen voi osallistua joko paikan päällä tai etäyhteydellä. Esityslistalla ovat sääntömääräisesti...
Eläiten hyvinvointilain puutteet vaativat korjaamista – myös EU:n tuleva häkkikielto huomioitava
Eläinvihreät ry:n kannanotto eläinten hyvinvointilain luonnokseen. Lausunto jätetty 14.1.2022.
Suomen ensimmäiset aluevaalit
Lisää hyvinvointia ja turvaa ihmisille – eläimiä ja ympäristöä unohtamatta?
Sinä päätät!
Aluevaalit ovat monin tavoin tärkeät meille kaikille. Kunnilta siirretään hyvinvointialueiden järjestettäviksi terveys-, sosiaali- ja pelastuspalvelut. Näihin sisältyvät muun muassa eläinpelastustehtävät ja…
Blogi
Reilu siirtymä turvaa hyvinvoinnin ihmisille ja eläimille
Mitkään elinkeinot eivät ole ikuisia. Esimerkiksi yhdellekään asbestinvalmistajalle ei enää nyky-Suomessa löydy töitä....
Lempeä eläinten opettaja
Eläinvihreiden hallituksessa vaikuttaa Suomen ehkä tunnetuin eläintenkouluttaja Tuire Kaimio eli ”Tuikku”, myös tietokirjailijana...
Susi on osa Suomen luontoa
Susi on suurpeto, joka herättää voimakkaita tunteita. Varsinkin viime aikoina sudet ovat puhuttaneet paljon. Suomen susikanta on...
Tiedettä eläinten hyväksi
Mistä apu, kun pitäisi saada tietoa eläinten hyvinvoinnin tutkimuksesta tai tietyn eläinlajin käyttäytymisestä? Tai etsiä selvityksiä...
Eläinvihreät ry – politiikkaa eläinten hyväksi
Teollinen eläintuotanto, turkistarhaus, pitkät eläinkuljetukset, pentutehtailu, eläinkokeet, metsästys- ja kalastuskäytännöt, metsien kesähakkuut, merten muoviroskat. Mitä yhteistä näillä asioilla on?
Kaikki nämä aiheuttavat eläimille kärsimystä, joka ahdistaa myös ihmisiä. Ja kaikkiin näihin voimme vaikuttaa poliittisilla päätöksillä.
Eläinten hyvinvoinnista ja oikeuksista puhuminen ei riitä. Tarvitaan tekoja, joilla konkreettisesti parannetaan eläinten asemaa ja arvostusta yhteiskunnassamme. Eläinvihreät ry on perustettu tätä tehtävää varten.
Haluamme nostaa eläimet ja niiden tarpeet vakavasti otettavaksi osaksi poliittista päätöksentekoa. Edistämme määrätietoisesti eläimille parempia lakeja ja käytäntöjä, koulutus- ja tiedepolitiikkaa, hyvinvointitutkimusta ja tehokkaampaa eläinsuojelua. Myös ihmisten parhaaksi.
Tule mukaan!
Tiedotteet ja Blogi
Eläinvihreät ry:n uusi hallitus
Vihreiden eläinpoliittinen yhdistys Eläinvihreät ry uudisti johtoaan:
Varapuheenjohtajiksi Tuire Kaimio ja Minna Hölttä, puheenjohtajana jatkaa Anni Teerikangas…
Kutsu syyskokoukseen 12.12.2021
KUTSU JÄSENILLE yhdistyksen syyskokoukseen sunnuntaina 12.12. 2021 klo 19.00. Kokous järjestetään etäyhteydellä. Kokouksen asiakirjat ja osallistumislinkki toimitetaan myöhemmin. Esityslistalla ovat…
Kattia kanssa – jokainen kissa on ansainnut hyvän elämän
Hanna Holopainen ja Eläinvihreät ry eduskunnan lähetekeskustelussa torstaina 21.10. 2021.
Vihreän eläinpolitiikan ajankohtaiset haasteet
Eläinvihreät ry:n pj Anni Teerikankaan puhe 12.9. Vihreiden puoluekokouksessa.
EU:n on määriteltävä yhtenäinen tuotantoeläinten hyvinvoinnin perustaso
Minna Höltän puhe Vihreiden puoluekokouksessa 11.9. 2021
Eläimen itseisarvo ja oman elämän valinnat
Vihreiden Vegaanien pj Karla Lopin puhe Vihreiden puoluekokouksessa 11.9. 2021
Eläinvihreät ry:n lausunto 6.9.2021
Luonnonsuojelulain yhdeksi tavoitteeksi luonnonvaraisten eläinten hyvän kohtelun edistäminen – Eläinvihreät ry:n lausunto 6.9.2021
Yhdistyksen kuulumisia
Ilahduttavan moni Eläinvihreiden jäsenistä ja eläinvihreä ehdokas -sitoumuksen tehneistä on tullut valituksi vaikuttajan paikalle kunnanvaltuustoon tai lautakuntaan. Eläinvihreiden hallituksen jäsenistä valtuustoon pääsi Pietarsaaressa puheenjohtajamme Anni Teerikangas, Vantaalla Tuire Kaimio ja Valkeakoskella Minna Hölttä. Suunnitteilla on…